<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pepin valtaisan suosion saanut sukulaissuhteita-sarja jatkuu tarinalla isäukosta. (Peppi siis suosion ytimessä). Isäukko on alkoholisti, häntäheikki ja hännystelijä. Ukonkeppana painaa vielä vanhoilla päivillään pitki Vapaamuurareiden, Leijonien, Rotareiden ja ties mitä nimimiesten kerhoja. Isäukko haluaa kuulua hienoon seuraan. Isäukko on hienoa seuraa.

 

Totuudennimissä isäukon kunniaksi laskettakoon jumalaton yleissivistys ja käsittämätön kulttuurin himo. Ukkeli lukee tajuttomasti kirjoja ja lehtiä. Ukkeli käy katsomassa kaikki teatteriesitykset kotikaupungissaan ja pääkaupungissa. Samoin ukkeli vetelee kaikki uutuuselokuvat. Tyypillinen moodi on pari kolme näytelmää, elokuvaa tai kirjaa putkeen. No siinä ne isäukon niin kutsutut hyvät puolet sitten olivatkin.

 

Isäukko on alkoholisti ja Peppi alkoholisti perheen lapsi. Vanhemmat erosivat, kun isäukko veti mutsia turpaan kunnolla. Peppi oli 6 ja velipoika 5. Aamulla heräsimme pikkuveljen kanssa riitaan. Ovet paukkuivat. Huuto oli kamala. Ryntäsimme katsomaan. Tilanne oli verinen. Koko kylpyamme. Isäukko humalassa huohottaa, että ketsuppia. Ei ollut ketsuppia. Lapset tiesi. Katsoimme velipojan kanssa parvekkeelta ja näimme mutsin bussipysäkillä. Piteli suutaan. Yöppärit päällä juoksimme ja itkimme ja huusimme äitiä. Mutsi ei kuullut. Mutsi meni bussiin, lapset lyyhistyivät pysäkille, isäukko muutti pois ja Peppi aloitti koulun yksinhuoltajan avainkaulalapsena (lue koulun aloitus blogissa 14.8.).

 

Sitten tuli tapaamisia, joista ei tullut tapaamisia. Lapset parkkipaikalla odottamassa. Ei kuulu isäukkoa. Sitten tuli tapaamisia, joista tuli tapaamisia – isäukon kantabaarissa. Rahaa sai, jos ukko oli kännissä. Rahaa ei saanut selvin päin. Aikaa ei saanut koskaan.

 

Känneistä viis, baaritapaamisista viis, tapaamattomuudesta viis. Ei satuttanut. Satutti isäukon ammatti. Se oli tikari. Hän oli opettaja. Kännäävä opettaja pikkukaupungissa. Kännäävä hännystelevä nk. piireissä pyörivä opettaja. Kaikki tiesi. Kaikki kuittaili. Omat opettajat, omat työnantajat, omat kaverit. Kaikki. Se satutti.

 

Ja vitutti. Se vitutti, että isäukon vanhemmat jäivät koululais-Pepin vastuulle. Niin että mummeli ei todellakaan ole ensimmäinen Pepin omaishoidettava. Peppi on jo koululaisena omaishoitanut isäukon vanhemmat ensin vanhainkotiin, sitten hautaan. Niin, että kokemusta on. Mummeli menee jo rutiinilla (lue mummeli blogi 2.9.) ja salmarilla.

 

Nyt kaikesta on kauan, Pepillä on eri sukunimi, eri elämä, eri kaupunki. Omat asiat. Isäukko vaan naurattaa. Loosit ja kansanedustajat. Piirit ja julkkikset. Ryyppää ukkeli hyvinesi siellä. Peppi ryyppää  muualla – kotona, lentokentällä, komerossa, piilossa, lähiöbaarissa, kantakapakassa. Toivottavasti kohta ei missään. Tänään ei toivottavasti missään. Eilen taas jossain.

 Arvatenkin...