<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lupaukset ja niiden pitäminen:

 

  1. En juo – en juonut. Olen ollut juomatta ja tupakoimatta varmaan pari viikkoa. Kuka näitä enää laskee. Nythän lähtökohtaisesti en juo joka tapauksessa. Ihan ihmeellistä – mitään pakottavaa tarvetta juomiseen ei ole. Muistan kuitenkin ajan, jolloin aina ajattelin viiniä. Ja tänään Hesarissa iso juttu naisalkoholisteista. Vanhemmat naiset tissuttelevat kotona salaa. Kyllä! Tupakanpoltto olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten. Niin helppoa on olla polttamatta. Kouluarvosana 10.

  2. Keskityn töihini Ihan helvetin epämotivoinut työviikko. Kouluarvosana 6.

  3. Keskityn mieheeni ja lapseeni olin puolisairas ja keskityin siinä mielessä, että olin pötkölläni sohvalla suurimman osan viikosta. Ja eilen olin lapsen kanssa konsertissa. Oli tosi ihanaa. Lapsi oli kaunis ja osasi kaikki laulut ulkoa. Kouluarvosana 9.

  4. En sählää muiden miesten kanssa – en sählännyt. Kouluarvosana 10.  

  5. Laihdutan – olen laihtunut. Paino aamulla 68,9 kg. Ensi viikon alkuun tavoite 67 kg. Kouluarvosana tällä viikolla 9.

  6. Urheilen  juoksin aivan liikaa kuntooni nähden. 30 km vaikka ihan flunssassa edelleen. Ei järjen häivää. Kouluarvosana 8.

 

Viikon keskiarvo 8,6

 

Keskiarvojen kehitys kuukausitasolla:

1. keskiarvo 6,7

2. keskiarvo 6,8

3. keskiarvo 7,6

4. keskiarvo 7,8

5. keskiarvo 7,6

6. keskiarvo 8,4

7. keskiarvo 8,3

8. keskiarvo 8,3

9. keskiarvo 8,5 (viikkoja 3)

 

Elämä on tylsää

 

Elämän tylsyyttä ihmetellessäni sureksin mielessäni, että en koskaan enää taatusti pokaa miestä baaritiskillä. En taatusti flirttaa tiukoissa farkuissa korkkarit kopisten. Enkä tanssi villisti pöydällä avonaisessa topissa.

 

Ja seuraava ajatus oli, että mitä vittua – tuoko se on Pepin mielikuva elämän villistä menosta ja parhaasta jytkeestä. Ei voi olla totta. Jotain muuta on oltava!

 

40-vuoden kriisi

 

Ihan todella olen sitä mieltä, että minulla on 40-vuoden kriisi. Työstän mielessäni jatkuvasti sitä, että en saa koskaan toista lasta. Kuolaan sydän syrjällään vauvojen perään ja samalla melkein oksennan ajatuksesta, että hoitaisin taas jotain kurahousukakaraa päiväkotiin.

 

Olen ihan hukassa duunin kanssa. Ei tasan huvita tämä amerikkalaiselle yritykselle rahan teko – pomon paskalla pallilla keikkuminen, alaisten huolten kuuntelu ja jatkuvat tulospaineet.

 

Sairaana olin kuolla ahdistukseen kun tajusin, että tänä vuonna kasvamme väistämättä 40 %. Aivan järkyttävä kasvu, kun markkina ei kasva. No mitä siitä seuraa – sama tai suurempi tavoite ensi vuonna. Ja mitä siitä seuraa – en pääse budjettiin ja koko vuosi 2009 on kamalan kurja – koko ajan vaan selitän surkeutta ja sitä, miksi en pääse budjettiin.

 

Ja kaikkia tätä mä sitten suren jo – 9 kuukautta etukäteen jo kuvittelen, että en kuitenkaan pääse budjettiin ja miten kamalaa elämä on sitten ensi vuonna ja miten kamalaa kaikki on.

 

Ja en yhtään onnistu nauttimaan tästä vuodesta ja tämän vuoden onnistumisista.

Ja yhtään en tiedä, mitä pitäisi tehdä elämässä. Mua ei oikeasti kiinnosta juuri mikään muu kuin eläkkeelle siirtyminen – työvuosia kuitenkin edessä vielä vähintään 25! Miten helvetissä mä jaksan 25 vuotta, kun jokainen päivä on tällä hetkellä tuskaa…

 

Ja jopa seksi ei vähempää voisi huvittaa. Miten tähän on tultu. Ennen sentään aina seksi kelpasi (ennen oli joka päivä krapulapanon tarvetta – todettakoon rehellisyyden nimessä).

Nyt ei vähempää voisi kiinnostaa eikä kyllä kiinnosta miestäkään.

 

Elämä on seksitöntä ahdistavaa raatamista – mikään ei huvita, ei kiinnosta, ei innosta, ei. Jotain on tehtävä.

 

Ystävän mielestä olen ollut jo 15 vuotta burn outissa. Kuulemma vain suorittanut elämää. Niin vissiin, mutta ei se nyt tätä päivää ratkaise. Tänään pitäisi saada jotain aikaan duunissa, en saa. Tänään pitäisi innostua jostain, ei innosta. Tänään pitäisi elää – ja huomenna. Enkä mä oikeasti keksi yhtään asiaa, jota elämällä olisi ehkä annettavana mulle enää. Paitsi lapsenlapset – ja niihin on luultavasti todella paljon aikaa. Ainokainen aloitti vasta koulun tänä vuonna.

 

Plääh. Peppi tahtoo kiintoisan elämän ja intohimoa!