<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lupaukset ja niiden pitäminen:

 

  1. En juo – juonut, mutta en kertaakaan humalaan enkä enempää kuin parina iltana viikossa. Tupakoimatta edelleen. Raittius ei enää tuota vaikeuksia. Voin täysin hyvin olla porukan ensimmäinen, joka lähtee duunibileissä nukkumaan. Ja kotona voin juoda vain puoli pulloa viiniä ja mennä nukkumaan. Täytyy sanoa, että täysin käsittämätöntä. Ja täysin tupakoimatta edelleen. Ja tämä normaali alkoholinkäyttö ja tupakoimattomuus sujuvat todella luontevasti. Kouluarvosana 9.

  2. Keskityn töihini Ensimmäisen viikon jatkoin lusmuilua, toisella viikolla piristyin kunnes perjantaina sain hermoromahduksen. Nyt kaksi viikkoa sairaslomaa. Kouluarvosana 4.

  3. Keskityn mieheeni ja lapseeni Olen ollut helvetin huonolla tuulella. Muuten miehen ja lapsen kanssa ei mitään ongelmia. Olen ihan mukavasti jaksanut jopa järjestellä lapsen syntymäpäivää, siivota kotona paikkoja, ostaa lapselle kevätvaatteita jne. Kouluarvosana 9.

  4. En sählää muiden miesten kanssa – en sählännyt. Kouluarvosana 10.  

  5. Laihdutan – vaaka hajosi. Kaksi viikkoa ilman vaakaa. Tänään saikun ekana päivänä vaivauduin ostamaan uuden vaa'an ja paino oli 68,5 kg. Jätän arvostelematta, koska kaksi vakaa eivät välttämättä ole vertailukelpoisia.

  6. Urheilen- juossut viikolla 36 50 km ja viime viikolla ennätykselliset 60 km. Polvi on nyt kyllä hieman kipeä. Tällä viikolla pitää ottaa rauhallisemmin. Kouluarvosana 10.

 

Viikon keskiarvo 8,4

 

Keskiarvojen kehitys kuukausitasolla:

1. keskiarvo 6,7

2. keskiarvo 6,8

3. keskiarvo 7,6

4. keskiarvo 7,8

5. keskiarvo 7,6

6. keskiarvo 8,4

7. keskiarvo 8,3

8. keskiarvo 8,3

9. keskiarvo 8,5

10. keskiarvo 8,4 (viikkoja 1)

 

Peppi saa hermoromahduksen

 

Viikkojen turhautuminen työhön yhdistettynä vaativiin hommiin ja huonoon quartaaliin kulminoitui perjantaina. Olin perjantaina teleconferenssissa ja hävisin 3-0 Lontoon pojille. Jätkät ja pomomies sieltä voivat määrätä, mihin minä (ja kaikki alaiset) keskitymme, sanella mitä tehdään ja miten tehdään. Samalla minä kuitenkin olen vastuussa omasta budjetista ja tuloksesta.

 

Olin niin musertunut perjantaina. Tajusin kristallin kirkkaasti, että minua syytetään päätösten seurauksista. Emme mitenkään voi päästä tavoitteisiin, jos noudatamme (kuten tietysti amerikkalaisessa yhtiössä teemme) päätöksiä. Toisaalta minun edellytetään pääsevän budjettiin ja minua haukutaan siitä, että en pääse. Minua syytellään ja saan kaiket päivät selittää.

 

Ja huomioikaa Pepillä vuosineljänneksen kasvu markkinoilla, jotka eivät kasva, 11 %. Siis edelleen kasvua ja silti pelkkää haukkumista, valittamista ja idioottimaisia päätöksiä, jotka estävät meitä koskaan pääsemästä budjettiin… Ja minulla ei ole valtaa, pelkkä vastuu… Ja siis edelleen olemme kymmeniä prosentteja yli year to date budjettitavoitteen, koska ensimmäinen quartaali meni niin hyvin. Ja koko vuonna varmaan 40 %:n kasvu.

 

No joo. Siispä pe illalla romahdin. Join pullon viiniä ja itkeskelin sohvan nurkassa. Ja alkoholistin suruun juominen on todella tyhmää. Kuten tietysti kenen tahansa. Ja Peppi joi suruun ja sai hermoromahduksen.

 

Lauantaina en sitten pystynyt tekemään mitään muuta kuin itkemään. Vielä klo illalla olin ihan hysteerisessä tilassa. Mies ja lapsi ihan hädissään.

 

Ja sama jatkui sunnuntaina. Sitten mies vei lääkäriin. Ja lääkäri kirjoitti kaksi viikkoa sairaslomaa.

 

Ja sitten Peppi meni lenkille ja rauhoittui. Peppi poissa pelistä kaksi viikkoa.

 

Ohessa lista tunteista, joita tunsin hermoromahtaneena:

1.       Esimiehet, kollegat, alaiset – kukaan ei arvosta, asiat sanellaan ja jatkuvasti odotetaan ihmeitä. Jos ihmeitä ei tule, huudetaan. Ja itse ei koskaan saisi hermostua kenellekään, sanoa mistään. Itse pitäisi jaksaa kannustaa ja tukea. Ymmärtää ja venyä. Ja tehdä aina pitkää päivää.

2.       Olen pilannut elämäni. Jatkuva ylitöiden tekeminen on mennyt täysin hukkaan. Olen pilannut elämäni ja lapsen elämän. Olen hullu raataja, joka ruoskii itseään duunissa. Samalla vuodet ovat vierineet ja mitä olen saanut – kuukausipalkan. Ja mitä olen menettänyt, Oman elämän. Kadun katkerasti.

3.       Ja sitten oli kamala lista töitä, jotka stressasivat, oli tekemättä, tehty huonosti jne....

 

Ja sitten ajattelin, että lomallapa teenkin asiat, joita en voi kuvitellakaan tekeväni, jos olisin töissä. Näitä ovat valokuvien laittaminen albumiin, isoäidillä käynti, ikkunoiden pesu, liinavaatekaapin siivous jne. Ja joka päivä tietysti haen lapsen suoraan koulusta. Hän ei tasan mene IP kerhoon kertaakaan kahden viikon aikana.

 

Ja sellainen päivä on tämä ensimmäinen sairaslomapäivä ollut. Olen lajitellut kuvia, ostanut vaa'an (jota en siis muka kahteen viikkoon ehtinyt ostaa), hankkinut lapsen syntymäpäiväkutsukorttitarvikkeet jne. Ja siis vienyt ja hakenut lapsen.

 

Ulkona on ihana ilma ja kohta me menemme ulkoilemaan yhdessä.

 

Harmi, että Pepin pinna on helvetin kireällä – lapsi on parkunut jo 4 kertaa jostain tiuskauksesta. Pinna varmaan löystyy tässä viikkojen aikana.

 

-          Töissä en sanonut sairausloman syytä lainkaan.

-          En tiedä mitä sanon.

-          Toisaalta ei huvittaisi valehdella. Missään nimessä ei huvita tunnustaa omaa heikkouttaan.

-          Mietin pari viikkoa – siinä se sitten varmistuu ja kypsyy.

 

Koitan antaa oikeutuksen tälle sairauslomalle. Vaikeaa. Tiedän, että tämä on täysin omaa syytä. Akka tekee 2 vuotta duunia pitäen vain 3 viikkoa lomaa – ja nekin kaikki yksi viikko kerrallaan. Akka vetää viinaa kolme vuotta, lopettaa ja pistää itselleen kamalat tavoitteet elämänhallinnan suhteen. Ensin eletään pellossa 3 vuotta, sitten koitetaan korvata duunissa ja kotona kaikki puolessa vuodessa. Eipä ihme, että tulee suorituspaineita. Eipä ihme, että pää ei kestä.

 

Mitä en pitänyt lomaa aikanaan.

Mitä join.

Mitä ja mitä.

 

No nyt pitää kuitenkin miettiä. Nyt pitää toivoa. Nyt pitää uskaltaa toivoa. Toiveet ja toiveiden tausta seuraavassa kirjoituksessa.