<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lapsi aloitti tänään koulutien. Pikkutyyppi hermoili kotona reppu selässä kengät jalassa jo tuntia ennen lähtöä. Ihan syystä – kokonaan uusi koulu ja täysin vieras luokka.

 

Sinne se kuitenkin paineli reippaana. Heti pihalla jo löysi tutun lapsen, joka käy samassa harrastuksessa. Ihanaa äidille ja ihanaa ainokaiselle.

 

Luoja mä kiitin itseäni ja eilistä päivää. En ollut krapulassa. Hiukset kammattu, siistit vaatteet, kamera ranteessa ja homma hanskassa. (Tapasin muutaman tutun vauvauinnista ja vaihdettiin kuulumisia ja mä olin ihan yes.)

 

Ei ollut sama tilanne kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Viimeisellä minuutilla ryntään sisään. Tukka sekaisin, edellisen päivän vaatteet ja meikki. Homma täysin hukassa. Hävetti niin helvetisti, mutta minkäs siinä vaiheessa teet. (Tapasin silloin samat tutut ja olin ihan yäk.)

 

Nyt vituttaa niin hillittömästi, että viiniä olisi lähestulkoon pakko saada. Tämä työ on vaan niin perseestä. Mulle luvattiin kahden viikon loma, kun lapsi menee kouluun. Sitten loma typistyi ja typistyi ja nyt se olikin vain tämä aamu – ihan sain tulla vasta kymmeneen. Ja edelleen olen sitä rataa painanut. Ja ne huolet ja sitä ja tätä…

 

Toisaalta – dokaamista ei voi kuitata vitutuksella. Aina vituttaa sen verran, että voi juoda. Tai sitten on syytä juhlia.

 

Lähden kotiin – tilanneraportti huomenna – pääsinkö suoraan kotiin vai suoraan baariin!