<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Jeesus olin tänään ihan ihme suufi-meiningeissä. Pääsin kaverin siivellä Helsingin Juhlaviikoille. Ensin oli Jaakko Hämeen-Anntilan luento suufeista – näistä suurista Islaminuskon jumalankuvatuksista.

 

Suufihistoria käytiin läpi jostain helkutin 700-vuodesta nykypäivään. Bear with me – sivistymättömyydekseni sanottakoon, että juuri suufit olivat kertakaikkiaan jääneet vajavaisen sivistykseni ulkopuolelle. No suufit nyt olivat / ovat Islamisteja, jotka uskoivat, että itsestä kaiken inhimillisen häivyttämällä jää jäljelle vain jumalan olemus (jos siis ymmärsin ja muistan oikein).

 

Suufit ajattelivat, että rakkaus ja juopumus ovat samankaltaisia tiloja - ne ylittävät logiikan rajat. Sekä rakkauden että juopumuksen tiloissa ihminen tuntee ja tekee jotain loogisesti ajateltuna järjetöntä.

 

Peppi omaksui suufi-teorian heti. Juu rakkauden huumaa ei ole nyt eikä ole tulossa. Peppi selvästi pötkii tähän jumalaiseen tilaan juopumalla – ei ihme, että viinassa on vetovoimaa. Jos suufit tiesivät!

 

Teorian jäkeen tuli totuus. Jumalasta puhuminen ei oikein käy, koska mikään looginen, kuten kieli, ei pysty kuvaamaan jumalaa. Jumalan ylistykseen sopivat siten paremmin laulut ja runous. Tänään totuus tuli laulujen muodossa.

 

Mystikkobändi veti puolitoista tuntia täyttä Allah-ulinaa. Koitin ihan hulluna nauttia itkuininästä. En nauttinut. Katselin ympärillä olevia ihmisiä, jotka keinuivat silmät kiinni mystiikan lumoissa ja vispasivat jalkojaan. Minua paleli. Katsoin ympärillä olevia ihmisiä, jotka taputtivat hurjasti ja mumisivat tahdissa. Minä mietin lapsen viikkorahakäytäntöä, paskoja duuni juttuja ja koneessa odottavia mahdollisesti homehtuneita pyykkejä. Välillä havahduin, kun tunnelma tiivistyi ja mystiikkobandi nousi svääreihin. Ihmiset taputtivat ja hurrasivat. Minä katselin kelloa ja kännykkää.

 

Valpastuin huomattavasti, kun lavalle saapui äijä, joka pyöri. Tyypillä oli valkoinen hame päällä ja ruskea ”Halvan maukasta lakritsaa”-koppalakki päässä. Ja se pyöri. Toivoin tyypin vajoavan kanveesiin. Ei vajonnut. Se pyöri. Kunnes lopetti.

 

Siinä kiinnostava osuus, jonka jälkeen olin ihan kypsä. Kiduksen päätyttyä palkitsin itseni kahdella lasilla viiniä – nyt tunnen oloni kovin sivistyneeksi ja mystiseksi.

 

Peppi kiittää Ensemble Al-Kindi, Sheik Habbous -bändiä mystisesta ei kuitenkaan toivottavasti toistettavissa olevasta kokemuksesta.

 

Allah!