Meidän perheen tapaan naimisiinmenokaan ei sujunut täysin kommelluksitta.

 

Mies teki töitä viime tinkaan ja tuli hakemaan minua kampaajalta myöhässä. Me sitten myöhästyimme omista vihkijäisistämme. Ttodistajat perheineen olivat maistraatissa kovasti odottamassa ja vakuuttelivat valtion virkamiehille, että kohta ne tulee. Juu me tultiin. Minä helvetin kiukkuisena. Rääyin lapsellekin, joka heitti likaisen auton oven valkoiseen mekkooni. Lapsi parkumaan. Minä pyytämään anteeksi. Halattiin, pyyhittiin kyyneleet. Purettiin kukat pakkauksista ja kasteltiin siinä hädässä vaatteemme.

 

Kovalla kiireellä täytettiin paperit ja rynnättiin yläkertaan vihkisaliin. Lapsi veti nenälleen juostessaan ja hänen pieni kimppunsa levisi kerrassaan. Ja polveenkin sattui. Lapsi taas parkumaan. Kyyneleet kuivattiin, kimppu koottiin ja taas juostiin.

 

Tuomari tuli paikalle ja huomattiin, että sormus on jäänyt autoon. Mies sormusta hakemaan. Ja viimein päästiin asiaan – 20 min myöhässä. Tuomari aloitti lupaavasti: ”Peppi ja mies, avioliitto perustetaan perhettä varten. Avioliiton tehtävä on tukea perhettä.” Minä valmistauduin liikuttumaan kyyneliin. Siihen ei kuitenkaan ollut syytä, sillä seuraava kysymys olikin jo tahdotko Peppi… ja me tahdottiin. Nihkeästi pussattiin. Tuomari pyysi ottamaan uusiksi, kun oli niin lyhyt. Me otettiin.

 

Ja sitten autoon ja myöhässä kuvaan. Lapsi oli kuitenkin aivan kuolla nälkään, koska mies ei myöskään ollut antanut lapselle useasta pyynnöstä huolimatta ruokaa – työkiireitä nääs. Kuvaaja oli tavaratalokompleksissa ja niinpä me kaikissa kukissa ja tamineissa mentiin tavarataloon ja lapsi veti kinkkusämpylän tavaratalon kahvilassa. Kaikki katsoivat ja ruotsin kieliset mummelit nyökkivät hyväksyvästi: ”Ni ser bra ut”. Lapsi siihen sämpylää suussa: ”Tack”. Minä pidin kättä silmien edessä ja koitin olla hermostumatta, jotta lapsi ei kolmatta kertaa tunnin sisällä parkuisi.

 

Loppuillasta sitten selvittiin ilman kommelluksia. Sanoin illallisella miehelle, että mä kyllä tiesin, että me lapsen (kohta kahden) kanssa tullaan vasta sun duunin jälkeen arvojärjestyksessä, mutta kuvittelin, että tänään olisit tsempannut. Mies sanoi siihen vain osaanottavasti: ”Niin sä Peppiina-love tiesit”. Ja niinhän mä tiesin – me molemmat tasan tiedettiin, mitä saatiin. Hyvä niin.

 

Näiltä osin yllätyksetön elämä jatkukoon!