<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Ainokainen ekaluokkalaisuus nostaa mieleen oman ekaluokkalaisuuden. Ja voin kertoa, että muistot ovat pääsääntöisesti ankeita.

 

Yksinhuoltajaäidillä ei ollut rahaa eikä aikaa. Pääsin aikaisin koulusta (kuten ekaluokkalaiset edelleen pääsevät). Silloin ei ollut iltapäiväkerhoja. Lapset olivat omillaan heti koulun loputtua.

 

Minä olin pääsääntöisesti koko ekan luokan pitkät iltapäivät yksin. En saanut kutsua meille ketään, koska äidin mukaan meillä ei riittänyt rahaa siihen, että joku olisi syönyt meillä. Aluksi menin sitten aina jollekin kaverille. Eipä kestänyt aikaakaan, kun kuulin selkäni takana puhuttavan siitä, että Peppi aina tunkee kylään ja pyytää ruokaa, Peppi ei koskaan kutsu kylään ja tarjoa ruokaa. Ymmärsin siitä sitten, että parempi olla yksin, kun paskapuheiden kohde – etenkin puheet olivat täysin totta.

 

Muutenkin olin koko ekan luokan täysin hukassa. Esimerkiksi l

iikuntatunneilla minulla ei koskaan ollut liikuntavaatteita – äiti ei ehtinyt seuraamaan asiaa. Muistan kerrankin, kun menin kouluun ja sain kuulla, että tänään olisi koulujen väliset yleisurheilukilpailut ja minä olin viestijoukkueessa ja pituushypyssä meidän koulun edustaja. Siellä sitten juoksin farkut jalassa, paljain varpain ja pitkähihainen paita päällä. Muilla oli vähintäänkin urheiluvaatteet, joillain jopa piikkarit. (Lohdutuksena kerrottakoon, että tulin pituushypyssä toiseksi ja viestissä saimme pronssia. Avausosuudella, jonka juoksin, olin ensimmäinen vaihdossa.)

 

Onneksi seuraavana vuonna pikkuveli aloitti koulun – sitten me kaksi jo pärjäsimmekin huomattavasti paremmin – olihan meitä kaksi…

 

Pelottavaa ainokaisen ekaluokkalaisuudessa on se, että hän muistaa. Nyt hän muistaa kaiken. Muistaa varmaan jo aikaisemmistakin ajoista (olen kuullut, että monet muistavat vaikka kuinka aikaisista ajoista – itse alan muistaa selkeästi vasta kuusivuotiaasta). Lapsi muistaa ja Peppi koittaa elää elämää, josta jäisi enemmän hyviä kuin huonoja muistoja.

 

* * *

 

Masentava viikko takana – onneksi oli ok viikonloppu.

 

Perjantaina Taiteiden yössä – lapsi ihan innoissaan. Nähtiin tosi paljon tuttuja ja tehtiin kivoja juttuja. Satuhetki, akrobatia-esitys, leikkipuisto… Peppi selvin päin (vaikka meni kaksi olutta yöpalalla).

 

Lauantaina lapsi synttäreillä ja synttärisankari ja toinen kaveri lykkäsivät itsensä yökyläsään – Peppi selvin päin (vaikka joi kaksi olutta illalla, kun koko jengi oli nukutettu). (Täytyy lisätä, että entisessä elämässä pullo viiniä olisi ollut vähintä, millä Peppi olisi palkinnut itsensä selvittyään kolmen kakaran iltahärdellistä.)

 

Sunnuntaina lenkillä, siivousta, seksiä, silitystä ja kylässä. Peppi selvin päin (vaikka joi kaksi lasia viiniä – kuten kaikki muutkin). Lapsella hauskaa, koska kylässä paljon muita lapsia.

 

Ja huomenna taas uusi viikko, jossa yrittäminen jatkuu…

 

* * *