<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaksitoista tuntia. Siinä ajassa sain yhdeltä alaiselta turpaan ja annoin toiselle potkut. (Meniköhän ne potkut nyt oikeaan osoitteeseen.) Näitä tunteja en elämässäni tule unohtamaan.

 

Pomomies sai sitten tahtonsa läpi (lue blogi 18.8.). Viikkojen taistelut, henkinen painostus, perustelut, panettelu ja se kaikki. On ohi nyt. Peppi hävisi. Pomomies voitti. Pisteet pomomiehelle. Sai Pepin antamaan potkut.

 

Loppujen lopuksi se ei ollut NIIN hirveää, kun olin kuvitellut. Se oli hirveää. Kädet tärisi, ääni värisi. Alainen romahti. Itki, huusi, raivosi. Peppi ei itkenyt, huutanut eikä raivonnut. Peppi sanoo kylmän viileästi jäätävän lakimiehen neuvojen mukaiset kommentit. Peppi vaan oli. Kolme tuntia. Siinä ajassa romahtanut alainen oli lannistettu, oli allekirjoittanut eropaperinsa, oli saanut sopparin – kolme kuukautta palkkaa, ei työvelvoitetta. Nimet paperiin oli jäätävä lakimies sanonut. Nimet paperiin oli Peppi saanut.

 

Nitistettynä Peppi paiski hommia vielä yöhön. Hullun raivolla. Yhdentoista maissa yöllä toinen – ei vielä potkuja saanut - alainen tupsahtaa kaatokännissä duunipaikalle. Rupeaa rähjäämään Pepille. Peppi on paska pomo (totta). Peppi tekee liikaa töitä (totta). Peppi on sitä ja tätä (totta). Rähjäämisen vittuunnuttama Peppi pistää öljyä kännialaisen rattaisiin ja sanoo, että kun sä olet sitten itse niin vitun hyvä, niin hoida sitten nämä ja nämä asiat. Alainen menettää malttinsa täysin. Kävi käsiksi. Vittu mua pelotti. Iso äijä pillissä kiinni. Sitten tukin suuni. Sanoin soittavani poliisit, jos ei irrota. Irrotti. Pyysin lähtemään kotiin. Lähti. Lähdin itse kotiin. Join pullon viiniä.

 

Mies ei kommentoinut millään tavalla. Lapsi oli innoissaan, kun äiti tuli kotiin. Äiti täristen lipsi viinin ja meni nukkumaan.  

 

Aamulla tuli Annika Love. Luojalle kiitos.

Annika Love lähettää terveisiä. Ihanaa. Täällä.